Kaivinkoneen hankinta maanrakennukseen tekee työt helpommiksi

Maanrakennus on yksi TIH-Maansiirto Oy:n laadukkaista palveluista. Yrityksemme on perustettu vuonna 2004, mutta työkokemusta meille on karttunut vielä pidemmältä ajalta. Palvelemme joustavasti niin yksittäisiä talonrakentajia kuin erikokoisia yrityksiäkin toimialueellamme, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa, koko Uusimaa ja Etelä-Suomi.

 

Kaivinkoneen hankinta rakennustyömaalle

Kaivinkone on perustyökone rakennustyömaalla ja maansiirrossa. Jokainen rakennustyömaa ja tontti on kuitenkin erilainen. Ahtaissa paikoissa koneelta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia kuin laajoilla maa-alueilla. Käytössämme on nykyaikainen huippukaivinkone, jolla pystymme työskentelemään haasteellisissakin paikoissa tehokkaasti.

Kaivinkoneen hankinta maanrakennukseen - huippukaivinkone säästää aikaa 

TIH-Maansiirto Oy:n välineistöön kuuluu huipputeknologialla varustettu kaivinkone, jossa on 3D-koneohjausjärjestelmä. Kaivinkone, jossa on satelliittipaikannusvarustus, mittaa maan muotoja, mikä mahdollistaa työskentelyn ilman erillistä maastoon merkintää. Kuljettajan tiedossa on aina kauhan korkeus, jolloin edes lasermittausta maastossa ei tarvita. Koneen näyttöruudussa on kolmiulotteinen kuva, joka auttaa kuljettajaa hahmottamaan nopeasti ympäröivät maastonmuodot ja välimatkat. Nykyaikaisen kaivinkoneen hankinta maanrakennukseen kannattaa ehdottomasti.

Kaikki maanrakennustyöt pienestä suureen

Otamme vastaan maanrakennustöitä laidasta laitaan kukkapenkin perustuksista, tontin tasoitukseen ja tienrakennukseen. Toteutamme niin pienet kuin suuretkin projektit ja urakat sovitussa aikataulussa alusta loppuun asti. Aikataulussa pysyminen on meille kunnia-asia, ja olemme harjaantuneet laatimaan realistisia työaikatauluja vuosikymmenten kuluessa.

 

Ympäristön huomioiminen on nykypäivän maanrakennuksessa niin ikään tärkeää. Meihin voi luottaa siinä, että tuotamme työmaa-aluetta ympäröivälle maaperälle ja kasvustolle mahdollisimman vähän vahinkoa. Myös itse työmaa-alue jää maansiirron ja maanrakennuksemme jäljiltä aina siistiksi. Maansiirtoja varten käytössämme on kuorma-auto. Kaivinkoneen hankinta rakennustyömaalle hoituu meiltä vaivattomasti lavettikuljetuksena.

 

Ota meihin yhteyttä ja kerro, minkälaista maansiirtoa tai maanrakennusta tarvitset. Teemme sinulle mielellämme kilpailukykyisen tarjouksen ja annamme lisätietoja palveluistamme. Meidät tavoitat parhaiten puhelimitse. Jätä viesti, jos olemme juuri työn touhussa.